Jere Sumell - Punavihreitä kannanottoja Totuus esiin, maksoi mitä maksoi! Kansalla on oikeus saada kuulla totuus.

Läpivalaisu Tekijänoikeus -dirketiivistä EU-tasolla

Itse kävin hengityskursseilla ennen ensimmäistä Brittien -reissuani: Putkihengitys -kursseilla: Kaikki Roots/Blues -kitaristit läpivalaistaan ensimmäisellä kerralla ruumisvalon osalta. Olen käynyt siellä pari kertaa, myös sisäänhengittämttä sieni putkihengityksen jälkeen: Liverpooliin lensin 2006 ensimmäistä kertaa Helsinki- vuosinani yksityisyyden suojani menetettyäni Pukinmäessä sijaitsevassa HOAS:in soluasunnossa, kun Windows XP -oli silloin vallitseva käyttöjärjestelmä, se kun on helpoin käyttöjärjestelmä haltuunottaa sivullisen, ja kyseisen vuokran-antajan verkkoyhteyden IP-osoitteet meni järjestyksessä kaiken lisäksi, jo sen takia.

Liverpool -reissulla olin myöhästyä Pasilan junasta Tampereelle, vaikka olin yli kolme tuntia lopulta määränpäässä etujajassa ennen lennon lähtöä: Siis ensimmäisellä Britannia -käynnilläni. Halpa-lentoni RyanAirilla Liverpoolin John Lennon Airpotille oli perillä 23:00 jälkeen, josta suuntasin suoraan yöelmään Kevin Murphyien majatalosta tutustumani kanssa Dave, joka oli Lontoosta, joka tunsi paikallista kulttuuria, hänen kanssaan: Canver Clubilla oli viimeisenä etappina jokin Beatles-Cover-ilta menossa, ja bändi soitti ”Ob la di Ob la Da”, hittiä, jonka tanssin tummaihoisen naisen kanssa oluttuoppi kädessä.

Myöhemmin olen käynyt Manchesterissa, ja aivan sanan merkityksen mukaiseesti vietin yön ”Euroopan taivaan alla”, kuten Radio Suomen, joka on muuten suosikkikanavani kotimaisista radio-asemista, entinen ohjelma-nimike, se oli loppu-syksyä sekin, ja alku-talvea. Minulla ei ollut matkavakuutusta, eikä rahaa enää jäljellä yöpaikkaan, koska olin tuhlannut rahani Liverpoolin Beatles-katkuiseen ilta/yö -elämään.

Eilen uutisoitiin Euroopan Komission hyväksyneen tekijänoikeus direktiivistä, joka pahimmillaan aiheuttaa voimaantulonsa jälkeen katkua isojen verkko-yhtiöiden, ja sitä kautta sosiaalisien media käyttäjille hallaa.

Miten reagoi Google ja Facebook, voiko enää Facebookissa jakaa uutisia entiseen tapaan direktiivin voimaan astuttua parin vuoden kuluttua, ja salliiko Youtube enää musiikkia niin laajasti, mitä vielä tänä päivänä? Jotain uutta olisi kyseisten firmojen keksittävä?

Tällä hetkellä matkustamistani rajoittaa hallinnoitava omaisuus, joka osittain on Suomen valtion käsissä, en pääse bändini rumpalin kanssa Yhdysvaltoihin, koska en voita Lotossa: Ostamme auton jenkeistä ja ajamme Route 66:n läpi ja päädymme Teksasiin kuuntelemaan Live-kantria, koska Texasissa on joka ilta joka saluunassa Kantri-orkesteri vetämässä illan setin, jos toisenkin? En ole vielä kuullut ja nähnyt sitä, mutta Lotot on vetämässä! Cheers, Suomen Vallio ja raha-ahneet perintätoimistot,  joilta tulee ensinnäkin postia kaksi kertaa päivässä ja vielä soittavat perään! Tätä kohtaloa soisi kenellekään, sosiaalipornoa taas tänään illalla Urheiluruudun jälkeen A-studiossa, kun puolueemme puheenjohtaja Li Andersson on vaalitentissä. Sosiaalipornoa on ollut aiemmat, katsotaan, mitä toimittajat tänään uskaltavat kysyä Li:ltä. joihin hän vastaa punavihreästi monen porvarin sydäntahdistimen tykyttäessä! Hienoa Li! Tiedän jo nyt, että nautin tänä iltana A-studion katselutsta!

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (2 kommenttia)

Käyttäjän jallerajala kuva
Jari Rajala

Koko interetin voisi aivan hyvin sulkea vuodeksi, kokeeksi. Kasvettaisiin takaisin kohtaamiseen, ja sitä kautta helpottavaan paranemiseen. Internet itsessään on (tahaton) ihmiskoe, jonka varsinainen hyöty on varsin kyseenalainen, kyseenalainen lajille jonka aivot ovat vieläkin jossain muinaisella savannilla.

Käyttäjän JereSumell kuva
Jere Sumell

No en tiedä vuodeksi, mutta ympäristötekona voisi olla vuodessa "Tunti ilman Internetiä" -päivä, kuten on "Tunti ilman valoja" -kampanja.

Käytännössä se olisi helppo toteuttaa, jos kaikki sormin laskettavissa olevat lukumäärältään maailman juuripalvelimet suljettaisiin tunniksi, kukaan ei voisi käyttää nettiä, koska kaikki maailman verkkoliikenne kulkee muutamien haasujen juuripalvelinten kautta.

En tiedä, pitäisikö oottaa yhteyttä WWF:ään tai Greenpeaceen, ja lohkaista tämä idea heille.

Toimituksen poiminnat