Jere Sumell - Punavihreitä kannanottoja Totuus esiin, maksoi mitä maksoi! Kansalla on oikeus saada kuulla totuus.

Ranskan juutalaisvihat huolestuttavia

Eilen viettäessäni humaania offline-laatuaikaani illalla kooten luonto-aiheista 500-osaista palapeliä, josta lopulta totesin, että siitä puuttuu paloja, kuuntelin Radio Suomen metsä-radion jälkeen alkanutta ”Päivä tunnissa” -lähetystä. Siinä oli yksi reportaasi viimeaikaisista lisääntyneistä juutalaisvihoihin liittyvistä toimista Ranskassa.

Euroopan taivaan alla on jo pitkään ollut oikeistopopulismi ja ääriliikkeet voimakkaassa kasvussa, ja mitä tulee juutalaisvihoihin, valtion päättävien elinten olisi aika toimia. Ihmisen historiassa on synkkiä kokemuksia johonkin tiettyyn ihmisryhmään kohdistuneista vihateoista, ja erityisesti juutalaisiin kohdistuneista, kuten kaikki hyvin tiedämme. Ellei eräs Itävaltalainen psykopaatti olisi tullut hylätyksi taidekouluun sisäänotossa, ehkä toinen maailmansota olisi jäänyt toteutumatta siinä muodossa, missä nykyisin sen historian kirjoista voimme lukea.

Vaikka ongelmana on mikä, viha ja vihateot ja kosto lisää vain kierrettä kovempiin tekoihin, ja ratkaisu tulisi löytää diplomaattisin keinoin, liittyi se sitten erimielisyyksiin maahanmuutosta tai jostain muusta.

Tänään aloitin lukemaan erästä kotimaista kasvatuspsykologian perusteosta, jonka tentin myöhemmin, niin lukion kasvatuspsykologian kurssilla hereillä olleena historian tuntien lisäksi, ja tänään käyttäessäni aikaa kirjan lukemiseen, voisin epäillä, että ihmiset, jotka kohdistavat vihaa toisiin ihmisiin, on jäänyt aikaisemmassa elämän vaiheessa saavuttamatta jokin terveeseen itsetuntoon liittyvä kriisitehtävä, kuten Erik H. Erikson esittää psykososiaalisessa kehitysteoriassa terveen minuuden ja toisen minuuden tunnistamisen ja terveen itsetunnon kehityksen vaiheista, joka tapahtuu läpi elämän kriisien kautta. Empatian kyky ja tietoisuus toisen minästä, ja kyky asettua toisen ihmisen asemaan ”Kohtele muita, kuin haluaisit muiden kohtelevan itseäsi”, puuttuu näiltä ihmisiltä.

Toisaalta se puuttuu myös todennäköisesti myös Suomen istuvalta hallitukseltakin, kun eilen puolueemme pätevä puheenjohtaja Li Andersson jakoi Facebook-seinällään kuvan teksteineen, jossa eduskunta äänesti kansalaisaloitteen aktiivimallin hylkäämisestä kumoon. Ehkä pääpuolueilta keskusta ja kokoomus puuttuu terve itsekritiikki joidenkin asioiden kohdalla, tai heidän pirtaansa ei kuulu todeta kansalle, ”Anteeksi, olimme väärässä”. Oman toiminnan kyseenalaistaminen ja oikeastaan kaiken kyseenalaistaminen on kehityksen edellytys, kuten ainakin kaikkien akateemisen sivistyksen hankkineiden ihmisten pitäisi tietää olevan vakio.

Tai en tiedä, kuten siitähän oli ”Noin viikon uutiset” -poliittisessa irvailukomedia-sarjassa kerran, kun valtiomme istuva valtionvarainministeri Petteri Orpo oli todennut jossain yhteydessä, että ”Ei kuulu sanavarastooni”, niin en tiedä vastasiko hän väitteeseen ”Myötätunto tavallista työtä tekevää kansaa kohtaan”. Siihen se hallituksen viime aikaisten toimien arvioinnin jälkeen sopisi kuin naulan kantaan näin punavihreänä maallikko-ajattelijana.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (18 kommenttia)

Käyttäjän PetriPirskanen kuva
Petri Pirskanen

Tiesithän että siellä on suurinosa (99%) Muslimeita jotka vihaa niitä juutalaisia, eivätkä pelkää näyttää sitä!!

Käyttäjän JereSumell kuva
Jere Sumell

No nyt kun kerroit näin, muistutan, että Ranska on pääosin katolinen maa, ja pääosa -kansasta on roomalais-katolilaisia, miten voit vetää muslimit tähän soppaan, kun he ovat juutalaisten tavoin vähemmistössä edustettuna Ranskassa? Lähteenä käytin Wikipediaa noin nopeasti katsoen.

Käyttäjän PetriPirskanen kuva
Petri Pirskanen

Mitä väliä kuka siellä on isoin tai pienin ryhmä?... Sillä on väliä kuka sitä vihaa levittää juutalaisia kohtaan. Ja ei, se ei ole "ääri-oikeisto" joka sitä levittää!

Käyttäjän valpperi kuva
petteri ritala

Sinäkin voisit pistää linkkiä, että 99% näiden tekojen tekijöistä on muslimeja

Ei taida löytyä.

Käyttäjän PetriPirskanen kuva
Petri Pirskanen

En löydä missä olisi 99%, pahoittelut siitä.. mutta voit lukea jostain lehdistöstä ja nähdä facebook kuvista noista partasuista jotka siellä levittää sitä vihaa.

Käyttäjän puppek kuva
Tuomas Karhunen

"Euroopan taivaan alla on jo pitkään ollut oikeistopopulismi ja ääriliikkeet voimakkaassa kasvussa, ja mitä tulee juutalaisvihoihin, valtion päättävien elinten olisi aika toimia."

Eiköhän me kaikki jo tiedetä, mistä se kasvanut juutalaisviha pääosin johtuu. Tuo oikeiston syyttäminen ei toimi enää.

Käyttäjän JereSumell kuva
Jere Sumell

Mistä se mielestäsi johtuu, Tuomas Karhunen? Ihmisen empatian kyvyn puutteesta kyetä kokemaan toinen ihminen tasa-vertaisena itsensä kanssa?

Käyttäjän puppek kuva
Tuomas Karhunen

Kommentissa #1 se sanottiinkin jo ihan suoraan.

Käyttäjän pakanapoika kuva
Torsti Karuranta

Etkö itse yhtään ihmettele logiikkaa, että kun äärimuslimien määrä kasvaa maassa rajusti niin äärioikeisto ryhtyisi kostoksi kiusaamaan juutalaisia?
Minä epäilen, että valloittajakansa on tullut eurooppaan pyyhkimään helvettiin empatiat ja tasa-arvon.

Käyttäjän jannekejo kuva
Janne Kejo

"Mistä se mielestäsi johtuu, Tuomas Karhunen?"

Veikkaan, että [uhri syyllistetään] juutalaisista: Jos nimittäin ei olisi juutalaisia, ei olisi juutalaisvihaakaan. Näin ollen siis juutalaisviha on ilmiselvästi juutalaisten vika. Ja ainoa tapa poistaa juutalaisviha on siis poistaa juutalaiset (vastaava pätee muuten myös maahanmuuttajiin). MOT. :-/

(Nykyisessä keskusteluilmapiirissä pitänee todeta varmuuden vuoksi, että yllämainittu oli sarkasmia.)

Käyttäjän MattiLehtinen kuva
Matti Lehtinen

Tossa sulle jo koitettiin kertoa että muslimit vainoo juutalaisia euroopassa nykyään.

Käyttäjän beige03 kuva
Risto Laine

”Kohtele muita, kuin haluaisit muiden kohtelevan itseäsi”

Tasa-arvo saavutetaan vasta silloin kun kaikilta viedään kaikki materia ja roudataan autiolle saarelle selviytyyn omillaan.

Veikkaan että hyvin pienen ajan sisällä saarelle muodostuu lokeroita.

Kansainvälinen media kertoo ehkä totuudenmukaisemman kuvan euroopassa vallitsevasta antisemitismistä, siinä saa kyytiä natsit, äärivasemmisto ja muslimit.

Se siitä vasemmistolaisesta empatia kyvystä.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Muslimien osoittaman juutalaisvihan ymmärrän poliittisista syistä. Lainkaan kuitenkaan ottamatta kantaa siihen onko moinen oikeutettua Lähi-Idän historiaa ajatellen. Tai ajatellen eurooppalaisten juutalaisten vastuuta Israelin politiikasta.

Sen sijaan äärioikeiston juutalaisvihaa Euroopassa en ymmärrä lainkaan, koska juutalaiset ovat nykyään hyvin pieni marginaalinen ryhmä, joka ei aiheuta ongelmia yhteiskunnalle omalla kulttuurillaan tai normeillaan. Ikäänkuin sellainen viha olisi vain atavistista perintöä natsiajan nostalgisena muistelona.

Hitlerin Saksassa ja sen ajan Itä-Euroopassahan juutalaisia oli vielä paljon ja heidän katsottiin muodostavan jonkinlaisen kansallisuusaatetta vastaan sotivan vieraan elementin samalla kun heillä oli keskimäärin enemmän taloudelista valtaa suhteutettuna väestömäärään. Kaikki tämä on nykyaikana tätsin epärelevanttia.

Käyttäjän allsynergy kuva
Rami Ovaskainen

Nähtävästi tilanne Ranskassa on sama kuin monessa muussakin Euroopan maassa. Eli äärimuslimit ja äärivasemmisto ovat suurin uhka juutalaisille ja äärioikeisto tulee sitten välimatkan takaa perässä.
https://en.m.wikipedia.org/wiki/Antisemitism_in_21...
Valitettavaahan tuollainen on.
Otetaan nyt uutinen Suomestakin ja taas antisemitismi löytyy suureksi osin vasemmalta:
https://www.ts.fi/uutiset/kotimaa/735441/Turun+juu...
Mielestäni vasemmiston kannattaisi keskittyä antisemitismin estämiseen lähtien ihan omistaan.

Käyttäjän velimattitanhuva kuva
Veli-Matti Tanhuva

Jerellä on selkeä ”sokeapiste”, mitä tulee universumin vaarallisimpaan ideologiaan, islamiin.

Käyttäjän rjaaskel kuva
Risto Jääskeläinen

Tässähän näitä väkivaltaisimpia tapauksia on:
https://en.wikipedia.org/wiki/Antisemitism_in_21st...
En ole varma, onko noista yksikään muun kuin muslimina esiintyvän tekemä.

Käyttäjän maxjussila kuva
Max Jussila

Kummallista, että kolme tuttua juutalaista (kaksi näistä kollegoita) on muuttanut perheineen pois Ranskasta, yksi perhe Yhdysvaltoihin ja kaksi Israeliin, ja syyksi kertoivat Ranskan vihamieliset muslimit. Äärioikeistosta ei kukaan maininnut mitään muuta kuin että senkin aika heidän mielestään tulee uudestaan, valitettavasti, jos tahti ei muutu.

Wkipediaan ei näissä asioissa kannata turvautua, kyllä yksi vähemmistö voi vainota toista vähemmistöä. Ja jos siihen Wikipediaan turvauduit, niin näit varmaankin myös, että muslimeita on Ranskassa monin verroin enemmän kuin juutalaisia. Marseilles’n vankilapopulaatiostakin muslimit muodostavat jo yli 70%, juutalaiset täyden nollan.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Keskustelu soljuisi paljon mukavammin, jos luopuisit ennakkosensuurista, semminkin kun olet hidas vapauttelemaan kommentteja.

Toimituksen poiminnat